All the recipes of this blog in English on www.scandinavianbread.blogspot.fi

perjantai 23. tammikuuta 2015

Hiivaton näkkileipä

Olen aina ihmetellyt, miksi suomalaiset leipovat näkkileipää niin harvoin. Kotona leivottu näkkileipä on nopeatekoinen herkku ja teen kanssa aivan lyömätön yhdistelmä.

Tätä helppotekoista näkkileipää syödään meillä kuin karkkia. 

Loppusilausta vaihtamalla samalla ohjeella valmistuu kahta täysin erilaista näkkileipää, joten tällä reseptillä pärjäilee pitkälle.

5 dl vettä
5 dl ruishiutaleita
(2 rkl kuivattuja goji-marjoja)
1,5 dl vehnäjauhoja
5 rkl pellavansiemeniä
3 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 tl suolaa
Pinnalle:
pellavansiemeniä ja merisuolaa tai
seesaminsiemeniä

Kiehauta vesi. Sekoita joukkoon ruishiutaleet. Anna turvota 15 minuuttia. 

Goji-marjat taikinassa eivät ole välttämättömiä, mutta jos haluat käyttää niitä, leikkaa marjat pieniksi paloiksi ja pyörittele ne vehnäjauhoissa. Yhdistä kaikki kuivat aineet ja sekoita seos rivakasti puuroon.

Öljyä kevyesti kaksi leivinpaperia.

Valitse kumpaa näkkileipää haluat tehdä.

Vaihtoehto 1

Kauli taikina öljyttyjen leivinpaperien välissä kolme milliä paksuksi levyksi. Taikinasta tulee yksi, 60 cm leveän uunin uunipelti laidasta laitaan. Painele pinnalle pellavansiemeniä ja merisuolaa. Pistele haarukalla.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 40 minuuttia. Jos uunissa on kiertoilmatoiminto, se kannattaa ottaa nyt käyttöön. 

Leikkaa näkkileipä heti paiston jälkeen paloiksi. Jäähdytä ritilällä. Anna kuivua seuraavaan päivään. Herkuttele!

Vaihtoehto 2

Jaa taikina kahteen osaan. Kauli molemmat palat öljyttyjen leivinpaperien välissä paperinohueksi levyksi. Pelko pois! Taikinaa on helppo käsitellä, vaikka se kaulitaan ohuen ohueksi. Painele pinnalle runsaasti seesaminsiemeniä. Pistele haarukalla.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 20 minuuttia. Jos uunissa on kiertoilmatoiminto, käytä sitä.

Leikkaa paloiksi. Jäähdytä ritilällä. Herkuttele!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti