All the recipes of this blog in English on www.scandinavianbread.blogspot.fi

tiistai 6. lokakuuta 2015

Yrttisämpylät

Äitienpäivänä sain pojaltani päiväkodissa pieneen ruukkuun istutettuja basilikantaimia. Vaatimaton alku roihahti villiin kasvuun. Lahjabasilika oli mitä ilmeisemmin rakkaudella annettu, sillä se on kesän kuluessa kasvanut valtavaksi pensaaksi, jonka lehdissä on voimakas, lähes pippurimainen maku.

Ei siis ihme, että olemme viime kuukausina maustaneet kaikki mahdolliset ruoat jäätelöä myöten basilikalla. Nyt on aika korjata talteen viimeiset lehdet. Suurimman osan basilikasta silppuan jääpalarasiaan, kaadan päälle öljyä ja pakastan. Osasta leivon sämpylöitä.

Yrttisämpylöissä on tavallista vähemmän suolaa, sillä ne saavat herkullisen makunsa tuoreista yrteistä. Suolaa on turha lisätä ylenmäärin silloin kun se ei ole tarpeen, eihän se kuitenkaan ole järin terveellistä.

Korvasin ohjeen vehnäjauhoista 1 desilitran hernejauholla. Se vahvisti mukavasti sämpylöiden "vihreää" makua, mutta yhtä hyvin taikinan voi leipoa pelkistä vehnäjauhoista.

10 kpl

5 dl kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl hunajaa
0,5 dl öljyä
1 dl ruohosipulia
1 dl basilikaa
1 dl persiljaa
1 dl kaurahiutaleita
1112 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva, suola ja hunaja kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon öljy, silputut yrtit ja kaurahiutaleet. Sekoita. Vaivaa taikinaan vähitellen vehnäjauhoja kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhosta.

Peitä ja kohota 30 minuuttia.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa hetki. Rullaa taikinasta tanko ja leikkaa se kymmeneen tasakokoiseen palaan. Pyörittele paloista 10 soikeaa sämpylää. Nosta leivinpaperilla suojatulle pellille.

Kohota liinan alla puolisen tuntia. 

Viillä jokaiseen sämpylään terävällä veitsellä kolme vinoa viiltoa. Paista 225 asteessa 12–15 minuuttia.

Nosta sämpylät uuniritilälle, peitä liinalla ja jäähdytä. 

2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin tänään blogisi ja aloin heti seurata tätä, onpa ihania ohjeita! :)

    T. Jenna onevery.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidät blogista. Olet lämpimästi tervetullut julkaisemaan valokuvia ohjeiden mukaan leipomistasi leivistää blogin Facebook-sivuĺle. On aina kiva nähdä miten leipuri jättää oman kädenjälkensä reseptiin. 😊

      Poista